Euroopan psykologien 13. kansainvälinen kongressi (ECP) järjestettiin tänä vuonna 9.-12.7.2013 naapurissamme Tukholmassa. Kenties juuri läheisen sijaintinsa vuoksi kynnys lähteä mukaan hengittämään tieteellistä ilmapiiriä isommassa mittakaavassa oli matala myös ensikertalaisen silmin, niin opiskelijan kuin aloittelevan tutkijan roolissa. Toisaalta ehkä juuri Tukholman tuttuuden takia myös odotukset kongressia kohtaan olivat varovaisen hillityt. Onhan kyse ”vain” Euroopan mittaluokan kongressista.
Hyvin pian itsessään massiiviselle kongressipaikalle, Stockholmsmässanille, saavuttua kuitenkin selvisi, että kyse on jostain suuremmasta. Paljon suuremmasta. Jo vain ensimmäisen päivän avajaistapahtuma järjestettiin kokoluokaltaan erittäin vaikuttavassa salissa, ja tilanteen arvokkuuden tuntua nostivat sekä edustajajärjestöjen esittämät avajaispuheet, erinäisten palkintojen jako sekä korkeatasoiset musiikkiesitykset. Ja tämän oli tarkoitus olla vasta koko komeuden alkusoitto.
Tunnelma ensimmäisen varsinaisen kongressipäivän aamuna oli siis ansaitusti jo odottavan innostunut ja jännittynyt, mitä entisestään ruokki muiden ympäri maailmaa tulleiden kongressikävijöiden tunnistaminen jo juna-asemalla, kiitos kaikille kongressiin osallistujille jaettujen, kaikkea mahdollista sisältävien olkalaukkujen ja kongressinauhojen, joita tuntui vilisevän koko kongressin ajan ympäri Tukholman katukuvaa. Itse kongressiohjelma oli puhelinluettelon kokoluokkaa oleva kirjanen, jossa esiteltävät aihekokonaisuudet vaihtelivat laajasti aina tieteenfilosofiasta ja etiikasta tutkimusmenetelmiin, statistiikkaan, psykologian eri osa-alueisiin ja sosiaalipsykologisempiin tulokulmiin.
Kokonaisuudessaan kongressin anti oli jaettu noin kahteenkymmeneen erilliseen tilaan, joiden kokoluokka vaihteli vajaan viidenkymmenen hengen saleista valtaviin esityshalleihin. Valtaosassa saleista järjestettiin esityksiä ja paneeleita tauotta aina aamukahdeksasta iltakuuteen ilman sen suurempia lounastaukoja. Tämän lisäksi Stockholmsmässanin valtava messuhalli oli varattu yksinomaan tieteellisille postereille, jotka luonnollisestikin vaihtuivat päivittäin (reilu 400 kappaletta/päivä). Tarjonnan laajuus ja määrä siis suorastaan edellytti valintojen tekemistä samanaikaisten mielenkiintoisten esitysten välillä ja sinkoilua salista toiseen – tai vaihtoehtoisesti keskittymistä vain muutamaan tiettyyn avainpuhujaan tai mielenkiintoisimpaan paneeliin, jolloin aikaa jäi myös postereille ja syömiselle. Varsinaisen tieteellisen ohjelman ja avajaisten lisäksi kongressi piti sisällään erittäin juhlallisen buffet illallisen Tukholman City Hall:ssa, samaisessa paikassa, jossa Nobel-palkinnot on tapana jakaa, sekä gaalaillallisen Skansenissa tanssiaisineen, joka tosin huomattavassa hintavuudessaan jäi kokematta.
Kongressiin osallistujien lukumäärä oli avajaisissa saatujen tietojen mukaan lähemmäs 2000, joista yli puolet tuli Euroopan ulkopuolelta, etenkin Aasiasta. Avajaisissa määrä tuntui silminnähtävältä, mutta ensimmäisen seminaarin aikana todellisuus kuitenkin alkoi hahmottua: kansainvälinen tieteellinen kongressi ei olekaan täyteen ahdettuja saleja ja suurena joukkona vaeltavia ihmismassoja. Monissa saleissa vain murto-osa penkeistä täyttyi vaitonaisista kuulijoista. Useimmista keskustelutilaisuuksista ainakin yksi puheenvuoro oli peruuntunut viime hetkellä, pahimmillaan jopa neljä viidestä. Avajaistilaisuudessa tätä selitettiin tiettyjä maita, kuten Espanjaa ja Portugalia, ravistelevalla taloudellisilla ongelmilla. Ihmisjoukon olemassaolo näkyi lähinnä ilmaisilla kahvitauoilla sekä muutamilla nimekkäiden tutkijoiden, kuten Ijzendoornin, Fehrin, ja Loftuksen luennoilla, mutta muuten joko kongressipaikan valtava koko tai Tukholman houkutus tuntui imaisevan ihmiset mennessään.
Hetkellisistä pettymyksen kokemuksista huolimatta monet esitykset olivat ehdottomasti kuulemisen ja kokemisen arvoisia. Henkilökohtaisesti Tukholman ECP oli kuitenkin ennen kaikkea silmiä avaava kokemus siitä, millaista ja miten tutkimusta ympäri maailmaa tehdään: mitkä tutkimusaiheet ovat erityisesti esillä, miten ilmiöitä kyseisessä kulttuurisessa kontekstissa lähestytään ja millainen vaihtelu tutkimuksen tasossa todellisuudessa onkaan. Oli myös mieltä lämmittävää huomata, miten etenkin postereita esittelivät rinta rinnan sekä useamman vuosikymmenen opetus- ja tutkimusuran tehneet professorit kuin tulostensa suhteen varovaisemmat väitöskirjatyöntekijät ja vielä itsevarmuutta hakevat ja englannissaan kangertelevat perusopiskelijat, kaikki kuitenkin asialleen omistautuneina ja siitä mielellään enemmän keskustelevina. Myös seminaarisessiot herättivät parhaimmillaan mielenkiintoista vuoropuhelua tutkijoiden ja kuulijoiden välillä sekä heti esitysten jälkeen että myöhemmissä sessioissa. Esimerkiksi yksi pidetty sessio keskittyi tarkastelemaan persoonallisuuden pysyvyyttä ja yhteyttä hyvinvointiin yli ajan perustuen mm. Jyväskylän yliopiston pitkittäisaineistoon (puhujana Katja Kokko), kun taas myöhemmin päivällä pidetyssä sessiossa argumentoitiin persoonallisuuden muovautumisen merkityksestä hyvinvoinnin kannalta esimerkiksi psykoterapian näkökulmasta. Tällaiset hetket konkretisoivat hyvin sitä, miten tiede ei ole mustavalkoisia totuuksia, vaan kaikessa on löydettävissä eri puolensa ja kuinka jokaiseen esitettyyn tutkimustulokseen on hyvä osata suhtautua joustavan kriittisesti. Myös metodologisesti painottuneissa puheenvuoroissa korostui jatkuva tasapainoilu tutkimuksessa käytetyn mittarin ominaisuuksien ja käyttötarkoituksen välillä, kuten tulisiko painottaa käytetyn mittarin sensitiivisyyttä havaita tietty ilmiö (tutkimustyö) vai tehtyjen johtopäätösten spesifisyyttä (kliininen työ)?
Kaiken kaikkiaan Tukholman ECP 2013 oli kokemus, joka avasi silmät ja sai ajatukset liikkeelle. Seuraava ECP järjestetään 7.-10.7.2014 Milanossa otsikolla ”Linking techonology and psychology: feeding the mind, energy for life”.
Elli Oksman,
PsK ja alkuvaiheen väitöskirjatyöntekijä Helsingin yliopiston “Personality and Well-being” tutkimusryhmässä.