Upsy järjesti jäsenilleen koulutuspäivä 2.6.2014 Helsingissä teemalla “Tietoisuustaidot psykologin asiakastyössä”. Kouluttajana on toiminut psykologi Kalle Partanen. 

Artikkelin koulutuksesta on kirjoittanut koulutukseen osallistunut psykologi Suvi Hoffman.

Odotuksia ja lähtökohtia

Kalle Partanen saapui 2.6.2014 Pasilan kirjastolle puhumaan tietoisuustaidoista psykologin työssä. Partanen aloitti päivän johdattelemalla noin 50 paikalle saapuneen Upsylaisen ajatuksia juuri taakse jääneeseen aamuun ja tulomatkaan sekä niihin liittyneisiin aistikokemuksiin ja sen jälkeen tulevaan päivään ja siihen liittyviin odotuksiin. Aktiivisesta kuulijakunnasta nousi välittömästi esiin useita toiveita ja odotuksia tulevalle päivälle: Ennen kaikkea odotettiin koulutuksesta jäävän itselle jotakin sellaista, joka säilyy ja jota voi konkreettisesti hyödyntää omassa työssä. Koulutuksen toivottiin myös ylipäätänsä herättävän kipinää ja innostusta tietoisuustaitoihin liittyvien menetelmien hyödyntämiseen. Esiin nousi myös odotuksia apuvälineiden saamisesta ahdistuneiden asiakkaitten auttamiseksi sekä oman työhyvinvoinnin tueksi. Lisäksi osallistujat ilmaisivat kiinnostusta kuulla myös muiden läsnäolijoiden kokemuksia toimivista menetelmistä ja työtavoista.

Partanen itse toi esiin haluavansa ennen kaikkea jakaa osallistujien kanssa omia kokemuksiaan sekä innostustaan tietoisuustaitojen hyödyntämiseen työssä. Partanen korosti, ettei ole meditaatioguru tai tietoisuustaito-opettaja, vaan psykologi, joka on käyttänyt tietoisuustaitoja työssään huomatakseen inhimillistä kärsimystä, pystyäkseen katsomaan sitä tuomitsematta sekä auttaakseen asiakasta kärsimyksen vähentämisessä. Partanen myös korosti, ettei tietoisuustaidoille ole olemassa yhtä oikeaa määritelmää ja kertoi itse painottavansa vahvasti open source -ajattelua, jonka mukaan jokaisella on vapaus käyttää ja soveltaa esiin nousevia ajatuksia ja menetelmiä sekä muokata niitä omiin tarkoituksiinsa sopiviksi.

Myötätuntoisuuden ja tietoisuustaitojen yhteydestä

Partanen palasi päivän aikana useasti koulutuksen otsikkoonkin nostamaansa huomaamisen käsitteeseen ja sen merkitykseen omassa työssään. Partanen kertoi pitävänsä tärkeänä, että opimme huomaamaan, mitä kehossamme ja mielessämme tapahtuu ja että opimme huomaamaan tunteitamme ja ajatuksiamme ilman, että yritämme puuttua niihin tai muuttaa niitä. Siten myös myötätuntoisuuden käsite liittyy Partasen mielessä vahvasti tietoisuustaitoihin. Partanen viittasi Kristin Neffin ajatuksiin sisäisestä myötätunnosta (engl. self-compassion), jolla tarkoitetaan ystävällistä ja ymmärtäväistä suhtautumista itseen arvostelun ja tuomitsemisen sijaan. Tällainen ymmärtäväisyys itseä kohtaan liittyy Partasen mukaan myös kokemukseen siitä, että kokee samankaltaisia tunteita kuin muutkin ja että on siten osa ihmiskuntaa, eikä siis erilainen ja erillään muista. Partanen toi lisäksi esiin, kuinka sisäisen myötätunnon yhteyden hyvinvointiin on todettu olevan suurempi kuin itsetunnon, sillä itsetunto on yhteydessä hyvinvoinnin lisäksi myös kielteisiin ilmiöihin. Tietoisuustaitojen kautta voidaan rakentaa juuri tällaista ymmärtäväistä ja tyyntä ajatusten ja tunteiden huomiointia ja tiedostamista sen sijaan, että ajatuksiin ja tunteisiin yli-identifioiduttaisiin. Asiakas voi tietoisuusharjoitusten kautta siis oppia huomaamaan, että hänessä heräävät ajatukset ja tunteet itsestä eivät ole yhtä kuin se, millainen hän todellisuudessa on.

Partanen kertoi käyvänsä usein asiakkaan kanssa läpi tunteidemme evolutionaarista pohjaa. Tässä Partanen kertoi hyödyntävänsä usein professori Paul Gilbertiltä omaksumaansa mallia. Partanen havainnollisti tätä mallia kiinnostuneelle yleisölle piirtämällä taululle uhkasysteemin, kiihokesysteemin ja turvasysteemin. Näiden kautta Partanen havainnollistaa asiakkaalle, ettei asiakas ole itse valinnut tunteitaan – ei häpeää, ei pelkoa, ei vihaa. Emme kertakaikkisesti voi mitään sille, että tietyissä tilanteissa tällaiset tunteet heräävät meissä. Partanen kertoo kokeneensa jo tämän tiedon vähentävän usein asiakkaan kokemaa häpeää ja erilaisuuden tunnetta. Partanen muistutti, että vaikka nämä asiat saattavat meille ammattilaisille tuntua itsestäänselvyyksiltä, asiakkaamme eivät yleensä näistä asioista tiedä. Partanen kertoi myös usein rohkaisevansa asiakasta pohtimaan, mitkä näistä systeemeistä hänellä ovat aktiivisina milloinkin. Kiinnostavaa on esimerkiksi se, kuinka pieneksi moni asiakas arvioi turvasysteeminsä osuuden ja aktiivisuuden. Partanen pelkistää työskentelyn tavoitteita asiakkailleen toteamalla, että tapaamisilla ei lähdetä muokkaamaan uhkasysteemiä, vaan juuri turvasysteemiä.

Harjoitteita asiakkaalle ja itselle

Partanen kertoi tekevänsä toisinaan asiakkaan kanssa jo ensikäynnillä joitakin metakognitiivisia harjoitteita, joihin hän kertoo saaneensa inspiraatiota erityisesti Adrian Wellsiltä. Keskeistä näissä harjoitteissa on se, että niiden avulla voi tulla tietoiseksi ajatusten ja todellisuuden erosta. Partanen johdatteli auditoriossa kuunnelleen joukon aluksi läpi niin sanotun huoneharjoituksen, jonka aikana läsnäolijoiden tuli kuvitella mielessään tila, jossa olimme ehtineet viettää jo muutaman tunnin. Minkälainen lattia huoneessa on? Entä katto? Penkit, ikkunat, verhot, muut yksityiskohdat? Kuten arvata saattaa, silmät avattuamme moni taisi joutua tunnustamaan, ettei kuvittelemamme auditorio aivan vastannut todellista auditoriota. Oliko tuo lattia todella tuota materiaalia, joku hämmästeli. Olin varma, että nämä penkit olivat vihreät, huudahti toinen! Harjoitteella voi siis varsin konkreettisesti havainnollistaa asiakkaalle, että ajatus huoneesta ei ole sama kuin huone todellisuudessa. Tämän ajatuksen kautta voi asiakasta johdatella pohtimaan, voisiko olla, että ajatuksemme eivät siis ole sama kuin todellisuus. Sana-assosiaatio-harjoitteessa Partanen taas luetteli läsnäolijoille sattumanvaraisia sanoja, joiden tuli antaa tuoda mieleen mitä vain kuvia. Tämän kautta Partasen mukaan voi havainnollistaa asiakkaalle, että on olemassa ajatuksia ja toisaalta joku, joka katselee näitä ajatuksia. Kahvitauon jälkeen syvennyimme vielä lempieläin-harjoitteeseen, jossa ohjeena oli kuvitella haluamansa eläin ja vain tarkastella sen ominaisuuksia ja toimintaa pyrkimättä muuttamaan sitä tai käskemään sitä millään tavalla. Tämän kautta Partanen johdattelisi asiakasta esimerkiksi tarkastelemaan ajatusten luonnetta – kuinka niitä vain tulee mieleen ilman, että voimme niitä juurikaan kontrolloida. Partasen mukaan nämä oivallukset ajatusten ja todellisuuden erillisyydestä voivat olla joillekin asiakkaille hyvinkin vaikuttavia ja tärkeitä.

Lounaan jälkeen teimme vielä hieman pidemmän niin sanotun suppiloharjoitteen, jonka aikana Partanen johdatteli läsnäolijoita kiinnittämään tarkkaavaisuuttaan muun muassa tilassa oleviin ääniin, omaan hengitykseen ja kehon tuntemuksiin. Tarkkaavaisuuden harhaantuessa Partanen kehotti onnittelemaan itseään – juuri siksihän harjoitusta tehdään, että opitaan huomaamaan asioita. Osa läsnäolijoista kommentoi harjoitteen jälkeen olleensa harjoitteen aikana tietoisuuden rajamailla, torkahtaneensa tai vajonneensa kevyeen hypnoosiin, mihin Partanen suhtautui tapansa mukaan tietenkin myötätuntoisesti – joskushan näin tapahtuu. Itse asiassa Partanen ennakoikin tätä jo ennen harjoitteen aloittamista erityisesti ajankohdan vuoksi – suurin osa kollegoista tunnistanee tämän lounastauon jälkeisen ilmiön. Harjoite herätti yleisössä paljon pohdintaa siitä, missä tilanteessa sitä olisi hyvä soveltaa ja missä vastaavasti ei. Esiin nousivat niin asiakkaan psyykkinen tila ja suggestioherkkyys kuin asiakkaan kokema työskentelysuhteen turvallisuus. Tilannearvion merkitystä korostettiin ja todettiin, että joidenkin asiakkaitten kanssa kenties metakognitiiviset harjoitteet saattavat toimia paremmin.

Ahdistuneiden asiakkaitten kanssa työskentelyyn Partanen antoi vinkiksi muutamia psykofyysisiä, erityisesti proprioseptiikkaan perustuvia harjoitteita, joilla pyritään turvasysteemin aktivointiin. Asiakkaan voi esimerkiksi ohjata niin sanottuun löylyasentoon ja ohjata tuntemaan painoa raajoissaan ja kasvoillaan. Asiakasta voi myös ohjata oman hengityksen hyväksyvän tarkkailuun kehottamalla viemään kädet pallean ja rintalastan päälle ja vain tarkastella, missä hengitys tuntuu, jälleen yrittämättä muuttaa mitään. Partanen kertoi kokeneensa myös faktatiedon auttavan ahdistuneiden kanssa. Hän kertoi kertoneensa toisinaan asiakkaalle, mitä esimerkiksi keuhkoissa ja verenkierrossa tapahtuu, kun alkaa hyperventiloida ja hengittää paljon sisään, muttei juurikaan ulos. Lisäksi Partanen ohjasi täsmälleen kahden ja puolen minuutin mittaisen harjoitteen, jossa tarkkaavaisuutta siirrettiin vuorotellen paperille kirjattuun ahdistavaan ajatukseen ja vuorotellen aistikokemuksiin, esimerkiksi johonkin tilassa olevaan esineeseen. Tämänkaltainen harjoite johtaa Partasen mukaan monilla valittuun ajatukseen liittyvän ahdistuksen lieventymiseen. Partanen tosin lisäsi, että mikäli ahdistuksen aihe liittyy syvästi itseen, ei lyhyt harjoite luultavasti riitä vähentämään ahdistusta.

Partanen rohkaisi hyödyntämään tietoisuustaitoja myös oman jaksamisen tukena ja käyttämään myötätuntoa kyynistymisen vastalääkkeenä. Lyhyitä harjoitteita on helppo ottaa osaksi omaa työpäivää. Partanen muistutti päivän lopulla myös tietoisuustaitojen vaaroista: Toisinaan on hyvä kuulostella, miksi haluaisi itse hyödyntää harjoitteita asiakkaan kanssa. Tietoisuustaitoharjoitteita ei tulisi käyttää vaikeiden tunteiden tai tilanteiden välttelemiseen. Samoin on hyvä seurata, ettei asiakas itse ala käyttää harjoitteita henkisen kivun välttelyyn.

Jakamista ja yhteenvetoa

Päivän kääntyessä loppua kohti siirryimme jakamaan kokemuksiamme pienryhmissä. Kuten aiemmissakin Upsyn koulutuksissa, oli tälläkin kertaa hienoa todistaa kollegajoukkomme monipuolista ja laaja-alaista osaamista, josta pienryhmäkeskusteluja purettaessa ehti tosin nousta esiin vain pieniä pilkahduksia. Osallistujat kirjasivat myös papereihinsa sekä kouluttajalta että yleisöltä useita aiheeseen liittyviä nettisivusto- ja kirjallisuusvinkkejä, joita koulutusvastaavamme Minna Kivivirta lupasi koota myöhemmin yhteen. Tässä niistä innokkaimmille jo muutamia:
http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo
http://oivamieli.fi/
http://www.mindfulselfcompassion.org/meditations_downloads.php
http://www.self-compassion.org/
http://compassionatemind.co.uk/
http://www.joustavamieli.com/

Yhteenvetokeskustelussa yleisöstä kiiteltiin Partasta siitä, että kaivattua kipinää ja innostusta tarttui todella päivän varrelta mukaan. Joku kommentoikin, ettei malta odottaa, että pääsee kokeilemaan harjoitteita työssään. Joitain asioita jäätiin myös kaipaamaan, esimerkiksi harjoitteita Partasen esiin tuoman turvan lisäämiseksi. Lisäksi yleisöstä kyseltiin eri harjoitteisiin kirjallisia ohjeita, joiden avulla vasta-alkajienkin olisi helppo lähteä liikkeelle, jos harjoitteiden ohjaaminen asiakkaalle ei vielä ole tuttua. Partanen kertoi, ettei ole sellaisia käyttänyt tai itse luonut, mutta kannusti tutustumaan päivän aikana esiin tuotuihin sivustoihin ja kirjoihin. Allekirjoittaneella nousi näitä toiveita kuunnellessa esiin analogia ruoanlaiton harrastamisesta. Monestihan ruoanlaitosta innostuneet vasta-alkajat janoavat uusia reseptejä, mielellään sellaisia, joissa olisi melko tarkat määrät ja ohjeet eri vaiheista. Omasta päästä reseptien keksiminen on vaikeaa, kun ei ole vielä aiempia kokemuksia, joista soveltaa. Pidemmälle ehtineet harrastajat sen sijaan saattavat lueskella reseptejä enemmänkin inspiraation lähteenä, eivätkä välttämättä kaipaa tarkkoja, grammamääräisiä ohjeita, koska luottavat joka tapauksessa usein omaan tuntumaansa ja sovelluskykyynsä. Partanen naureskeli tälle vertaukselle, myötätuntoisesti tietenkin. Pasilan auditoriossa taisi tätä vertausta jatkaakseni olla läsnä päivän aikana sekä kokkaamisen vasta-alkajia että veteraaneja. Kokemustasosta riippumatta valtaosa vaikutti lähtevän kotimatkalle innokkaasti hykerrellen taskussaan uusia inspiraatioita omiin resepteihin sekä ennen kaikkea uskallusta uusiin kokeiluihin, vaikkei määristä ja vaiheista olisikaan aivan varma. Siihen kouluttaja oli koko päivän ajan ansiokkaan lempeästi kannustanut.